Mitä enemmän jossakin yhteiskunnassa toisilla on tilaisuus elää toisten työstä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia vaivansa hedelmiä, sitä enemmän ahkeruus lamautuu. - Anders Chydenius

Kirjastojen pitää olla ideologisesti ja uskonnollisesti neutraaleja paikkoja

Entressen kirjasto on lähtenyt törkeästi muuttamaan kirjaston roolia yhteiskunnassamme. Kirjasto on perinteisesti paikka, jossa ideologiat ja uskonnot eivät saa sijaa muuta kuin hyllyssä kaiken muun tiedon joukossa. Kirjaston tehtävä on mm. tarjota tietoa, ja sitä se tarjoaa myös uskontojen ja ideologioiden suhteen. Espoon Entressen kirjastossa aluekirjastonjohtaja Terhi Nikulainen päätti kuitenkin muuttaa osan kirjastosta islamilaiseksi tilaksi.

Taustalla on kuntosaliyrittäjän antama kielto. Kuntosalin pukuhuonetta ei saanut käyttää rukoilemiseen. Se on täysin ymmärrettävä päätös. Nyt Entressen kirjasto päättää tarjota hiljentymistilan muslimeille ramadanin ajaksi. Nikulainen mm. perustelee asiaa sillä, että muslimin on ramadanin aikana rukoiltava monta kertaa päivässä. Tämä peruste ontuu, sillä muslimin on aina rukoilta monta kertaa päivässä. Se ei ole riippuvainen ramadanista.

Kirjoitin Länsiväylän uutisen keskusteluun seuraavan kommentin:

Suomalainen unelma?

Lauantaina 24. heinäkuuta 2010 julkistimme Nuivan vaalimanifestin, jonka lähtökohta oli paremman maahanmuuton puolesta. Sillä pureuduimme epäkohtiin, joita maahanmuuttopolitiikassamme on, mutta keskittyen humanitaariseen maahanmuuttoon. Se sisälsi keinoja, joilla politiikka saataisiin kuntoon. Ne keinot olivat sellaisia, että lähes kaikkia on jo sovellettu muualla maailmassa. Mikään erityisen tiukka tuo ei missään nimessä ollut, vaikka jotkut itkupotkuraivarissaan näin väittävät. Joka tapauksessa, se näyttää selkeästi sen, mitä me haluaisimme, jotta ei voida syyttää turhista puheista, joissa ei olisi ratkaisuja.

Otsikoin tämän muotoon suomalainen unelma. Jäin viikolla pohtimaan mikä voisi olla suomalainen unelma. Taustalla on perinteinen amerikkalainen unelma, joka voi tarkoittaa eri ihmisille täysin eri asioita. Luin jostakin erinomaisen toteamuksen, joka liittyi laittomaan maahanmuuttoon Yhdysvalloissa. Toteamus meni jotenkin näin: Toisille amerikkalainen unelma on vanha risa auto ja asuntovaunu. Tämä oikeastaan kuvaa sen ongelman mikä ihmisten liikkuvuuteen liittyy, vaikka lähtökohtaisesti siinä ei mitään vikaa olisikaan. Ne jotka tulevat ankeammista oloista katsovat tiettyjen asioiden riittävän, eivätkä varsinaisesti edes pyri rakentamaan yhteiskuntaa.

Maahanmuuttopoliittinen vaalimanifesti

13 perussuomalaista kunnallispoliitikkoa ja vuoden 2011 eduskuntavaalien ehdokasta, mm. kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho (Helsinki), allekirjoittanut sekä perussuomalaisten nuorten pj Vesa-Matti Saarakkala (Kurikka), julkaisee maahanmuuttopoliittisen vaalimanifestin.

Manifesti on yksityiskohtainen ohjelma maahanmuuttopolitiikan saattamiseksi kestävälle ja järkevälle pohjalle. Manifestin allekirjoittajat sitoutuvat valituksi tullessaan edistämään siinä määriteltyjä tavoitteita.

Manifestin tiimoilta järjestetään tiedotustilaisuus Turun kaupunginkirjastossa, Linnankatu 2, lauantaina 24.7.2010, klo 15.

Kutsumme kiinnostuneet tiedotusvälineiden edustajat paikalle. Painettu manifesti on ennakkotutustumista varten noudettavissa samasta paikasta tuntia aiemmin eli klo 14. Kysymykset ovat tervetulleita.

Eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudellemaalle

Uudenmaan perussuomalaiset asettivat minut ehdolle eduskuntaan. Olen tällä hetkellä yksi kuudesta vantaalaisesta ehdokkaasta, ja muutenkin koko Uudenmaan vaalipiirin osalta lista alkaa olemaan lähes valmis. Kuitenkin vielä on jäljellä muutama ehdokaspaikka, jotka jätetään syksylle. Itselläni on näihin toki pari suosikkia, mutta päätöksen tekee piirijärjestö.

Kun eteen tulee tälläinen kunnia, niin on syytä sanoa muutama sana. Vielä muutamat eduskuntavaalit sitten Perussuomalaiset oli hyvin pieni toimija poliittisella kentällä. Paljon on kymmenen vuoden aikana tapahtunut. Niin hyvää kuin huonoakin. Vuoden 2003 Eduskuntavaalit oli selkeä käännekohta puolueen osalta. Kolme kansanedustajaa yhden sijasta. Se oli todellinen vaalivoitto, ja se alkoi näkymään puolueessa. Oikeastaan tämä oli selkeä kimmoke sille, että lähdin mukaan puolueen toimintaan. Liityin Perussuomalaisiin keväällä 2005. Vastaanotto oli ystävällinen ja mukaan tempaava. Edelliset eduskuntavaalien ajan olin mukana tukemassa perussuomalaisia ehdokkaita, vaikkakin tuolloin vielä Helsingissä. Kunnallisvaaleissa 2008 olin ehdokkaana Vantaalla, ja äänestäjien tahdosta olen nyt kaupunginvaltuustossa.

Nyt perussuomalaisilla on selkeä sauma saada merkittävä vaalivoitto. Kun katson tämän hetkistä ehdokaslistaamme Uudellamaalla, niin en voi muuta kuin olla ylpeä siitä keiden kanssa viemme yhteistä vaalikampanjaa eteenpäin. Ehdokkaiden lisäksi meillä on valtavat tukijoukot koko vaalipiirin alueelta. Kannatuksemme mitataan, ja voin sanoa tuloksen olevan takuulla hyvä.

Valtuuston seminaari 20.-21.5.2010

Vantaan kaupunginvaltuusto piti kaksipäiväisen seminaarin viime viikolla 20.-21. toukokuuta 2010. Kun viime vuonna pidimme samaisen kevätseminaarin Heinolassa Hotelli Kumpelin hieman ankeissa tiloissa (nyt siellä on ollut remontti), niin nyt olimme kotonamme Vantaalla. Seminaaripaikkana Rantasipi  Airport Congress Center.

Seminaarissa käytiin ensin lävitse arvojen merkitystä strategisessa johtamisessa. Kyseinen esitys oli mielestäni aika turha. Esityksen pitäjän powerpoint-aineisto löytyi SAK:n sivuilta. Sama henkilö oli pitänyt saman esityksen SAK:lle. Ainoa muutos oli toimintaympäristö, eli nyt mitattiin Vantaan kaupunkia. Tämä ei ole halpaa lystiä. Ensinnäkin vie valtuutetuilta ja virkamiehiltä aikaa tunnin verran, ja toisaalta ei tätäkään kaveria saatu ilmaiseksi paikalle. Veikkaan, että maksoi enemmän kuin tonnin ehkä kolme, plus se hukattu aika kustannuksineen.

Varsinainen asia oli aika synkkä. Kaupunginjohtaja ja toimialat kertoivat näkemyksistään. Voidaan suoraan sanoa, että menot kasvavat nopeammin kuin tulot. Vaikka Vantaa on karsinut byrokratiaansa esimerkillisesti, niin pelkästään se ei ole riittänyt. Tämä sama ongelma on kaikkialla Suomessa, eikä Helsingissäkään tilanne ole sen parempi. Vantaa nyt vain on valitettavan kiinni verorahoituksessa, joka kasvaa hitaammin kuin menot. Sitä ei nyt vaan voi enää yhtään kiristää. Kipuraja on jo ylitetty.

Sananen loikkauskohusta

Vantaan perussuomalaiset menettivät yhden jäsenen. Seija Haataja päätti loikata demarien riveihin. Syyksi hän esitti rasismin, joka mm. näkyy pelkona työpaikkojen menetyksestä. Väite tuntuu absurdilta, joten kommentoin lyhyesti.

Haataja tuli mukaan puoluetoimintaan ennen eduskuntavaaleja 2007. Jo silloin hän herätti mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Syynä käytännössä se, että hän ei hyväksynyt Perussuomalaisten maahanmuuttopolittisia kantoja, jotka olivat eduskuntavaaliohjelmassa. Tämä aiheutti mm. jonkinlaisen poliittisen yhteenoton, jossa Teemu Lahtisen mukaan puheenjohtaja Timo Soini joutui korjaamaan Haatajan puolueen nimellä esittämiään näkemyksiä.

Edellä oli jonkinlainen näkemysero puolueen sisällä, jota Haatajan omat nettisivut ruokkivat. Eduskuntavaalien jälkeen Haatajaa ei näkynyt, mutta kun tuli kunnallisvaalit 2008, niin hän oli taas ehdolla. En nähnyt häntä kertaakaan mukana missään toiminnassa.

Kunnallisvaaleissa Haataja sai sen verran ääniä, että hänestä tuli varavaltuutettu. Kun puolueet olivat käyneet paikkaneuvotteluja, ja oma valtuustoryhmä kävi keskinäisiä neuvotteluja siitä kuka menee mihinkin lautakuntaan. Tuolloin Haataja oli paikalla vaatien itselleen paikkaa sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Kun hän sai paikan, niin häntä ei juuri näkynyt. Varsinaisen luottamushenkilötyön alun jälkeen Haataja oli pariin otteeseen paikalla valtuustoryhmän kokouksissa. Aktiivisuus oli siis olematonta.

Syndicate content